Tätä nykyä vedonlyönti on netissä äärimmäisen helppoa. Urheiluvedonlyönti onkin viime vuosien aikana siirtynyt yhä enemmän ja enemmän internetiin. Tarjolla on lukuisia erilaisia vedonlyöntisivustoja, joista kuka tahansa löytää varmasti mieleisensä. Eräs luotettava ja pitkään alalla toiminut sivusto on esimerkiksi Unibet, joka tarjoaa päivästä ja tapahtumasta toiseen niin kilpailukykyisiä kertoimia kuin laajan pelivalikoimankin.

Kuten vedonlyöntisivustojen kasvavasta määrästä voi päätellä, on urheiluvedonlyönti yhä suositumpaa ja suositumpaa, eikä se ole mikään ihme. Kun tarjolla on vaivaton tapa yrittää saada saada rahansa takaisin parhaimmassa tapauksessa jopa monituhatkertaisesti, on houkutus laittaa edes pieni summa likoon varsin suuri, etenkin kun ottaa huomioon sen faktan, että voittaminen on joka tapauksessa todennäköisempää lyömällä vetoa kuin esimerkiksi lottoamalla. Tästä huolimatta ei ole järkevää tuudittautua sellaiseen oletukseen, että itsensä pystyisi pidemmän päälle elättämään pelkästään koittamalla onneaan. Tuuri saattaa käydä lottoajallekin joskus, mutta todennäköisempää kuitenkin on, että jättipotin vie joku muu maapallomme miljardeista asukkaista.

Taidolla, ei tuurilla

Kuten ylemmästä kappaleesta voi jo päätellä, urheiluvedonlyönti on ennen kaikkea taitolaji, jossa tarkoituksena on ennustaa jonkin urheilutapahtuman lopputulos, ja asettaa tälle ennustukselle panos, jonka saa takaisin tietyn kertoimen mukaisesti. Tavallisesti tämä kerroin määräytyy siten, että mitä epätodennäköisempänä jotakin lopputulosta pidetään (eli mitä vähemmän sen puolesta on lyöty vetoa), sitä suuremmaksi sen kerroin kasvaa.

Niinpä niin sanotusti varman päälle pelaamalla voittaminen saattaa kyllä olla hyvinkin todennäköistä, mutta voittosumma jää lopulta niin pieneksi, että saman rahan tienaisi vähemmällä vaivalla esimerkiksi noukkimalla tien vierestä virvoitusjuomatölkin ja palauttamalla sen kaupan pulloautomaattiin. Menestyksekkään urheiluvedonlyönnin avain onkin siinä, että löytää sellaiset kohteet, joiden vedonlyöntisuhde on paras mahdollinen.

Tässä tapauksessa suotuisalla vedonlyöntisuhteella tarkoitetaan yksinkertaisesti (mikäli asiaan haluaa perehtyä tarkemmin, on vedonlyöntisuhteelle annettu mitä monimutkaisimpia merkityksiä. Niihin emme kuitenkaan paneudu tässä artikkelissa, joka on tarkoitettu ennen kaikkea vedonlyöntiharrastustaan aloittevien luettavaksi) sitä, että löydetään kohde, jossa riski hävitä on mahdollisimman pieni, mutta voittokerroin on silti sellainen, että vetoa kannattaa lähteä ylipäätään lyömään. Ja jos lähdetään yksinkertaistamaan vielä enemmän, lopulta kaikki kulminoituu siihen, että on vain löydettävä mahdollisimman kilpailukykyiset kertoimet.

Kertoimia metsästämässä

Veikkaa altavastaajaa

Yleisin tapa saavuttaa hyvä kerroin on lyödä vetoa altavastaajan puolesta. Mustan hevosen puolesta ei tietenkään kannata veikata summamutikassa, vaan lähinnä silloin, jos tiedät jotakin sellaista, jota muut eivät ole ehkä huomanneet. Ehkä ennakkosuosikki on joutunut pelaamaan useamman ottelun saman viikonlopun aikana, siinä missä altavastaaja on saanut levätä? Lepuuttaako pudotuspelipaikkansa jo varmistanut ennakkosuosikki parhaita pelaajiaan runkosarjan päätöskierroksilla? Taisteleeko altavastaaja esimerkiksi sarjapaikastaan kynsin hampain? Oletko saanut kuuman vinkin raviradalla? Näitkö ehkä joukkueen tähtipelaajan pelipäivää edeltävänä yönä kaupungin kuumimmassa menomestassa “iloisissa tunnelmissa”?

Tähtää tasapeliin

Tasapeli tarjoaa toteutuessaan lähes poikkeuksetta suuremman kertoimen kuin kummankaan osapuolen voitto. Hyviä kertoimia metsästävän vedonlyöjän kannattaakin yrittää vainuta sellaiset ottelut ja tapahtumat, joissa tasapelin syntyminen on tavallista todennäköisempää.

Yksi esimerkki tällaisesta ovat jääkiekon paikallisottelut, joissa keskenään paperilla hyvinkin eritasoiset joukkueet päätyvät usein tasaamaan pisteet, sillä ennakolta heikompi joukkue ei pysty hyväksymään tappiota vihatulle paikallisvastustajalleen, ja kaivaa kerta toisensa jälkeen jostain sellaisen hurmoksen, jolla tasoero tasoittuu. Kannattaa pitää silmälle myös otteluita, jossa voitolla ei ole suurta merkitystä, mutta tappio nostaisi tien pystyyn kummallakin joukkueella. Tällöin joukkueet valitsevat yleensä puolustusvoittoisen taktiikan, joka johtaa varsin usein pisteiden tasaamiseen.

Keskity tasaväkisiin ottelupareihin

Kahden ennakolta tasaväkisen joukkueen tai urheilijan kohdatessa kertoimet ovat yleensä hyvät, veikkasi kumpaa osallistujaa tahansa, sillä todennäköisyys kummankin osapuolen voitolle on kutakuinkin sama. Kun osapuolet ovat etukäteen katsottuna keskenään epätasaisia, on kertoimienlaskijan mahdollista korjata kertoimet niin, että ne ovat vedonlyöntisivuston kannalta edullisia. Mutta kun vastakkain on kaksi tasaväkistä kilpailijaa, ei tällaista korjailua ole mahdollista tehdä. Tällöin kertoimet pysyttelevät tavallisesti veikkajan kannalta edullisempina.